torstai 3. joulukuuta 2015

The One Thing

Mikäli olet jo harrastanut urheilua jonkin aikaa, olet varmasti myös löytänyt useita tai ainakin yhden heikkouden mikä raahaa perässä. Heikkouksia voi olla useimpiakin, mutta yleensä joku osa-alue on selkeästi sellainen, jota parantamalla kokonaisuus olisi parempi.

Lomalla tykkään lukea. Olimme lomailemassa espanjassa koko perheen voimin muutama viikko sitten ja sain luettua parikin kirjaa. Ensimmäinen oli CrossFit Invictus Mindset. Olen aina ollut kiinnostunut mentaalipuolen harjoittamisesta ja suosittelen kaikille urheilijoille tätä teosta. Simppeliä ja käytännönläheistä tietoa oli tarjolla sopivassa määrin. Toinen kirja minkä luin oli The One Thing. Referoituna kirja kertoo siitä, miten ihmiset monesti yrittävät tehdä montaa asiaa samaan aikaan. Nykyihmisillä paineet ovat kovat. On deadlineja, tehtävälistoja, puheluita, sähköposteja yms., joka painaa päälle. Yleensä olemme hieman ylioptimisteja siinä minkä verran voimme päivään ängetä tekemistä ja sorrumme siihen, että teemme kaiken kiireellä. Se taas johtaa stressiin ja useimmiten huonoon lopputulokseen. Kirjan teorian mukaan jokaisen tulisi mieluummin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, esim. vain yhteen tehtävään päivässä ja tehdä se kunnolla ilman stressiä. Hieman tarkemmin selitettynä kannattaa keskittyä siihen tehtävään, mikä saa muut tehtävät asiat helpommiksi.

Esimerkkinä sinulla on viikolle kirjattuna 10 tehtävää mitkä pitää hoitaa. Nämä kannattaa priorisoida järjestykseen ja hoitaa ekana se tärkein tehtävä listalta. Mieluiten se, joka saa muut tehtävät vaikuttamaan helpoimmilta. Mikäli saat ensimmäisen ja tärkeimmän hoidettua nopeasti pois alta, niin mikäänhän ei estä sinua tekemästä seuraavan päivän tehtävää valmiiksi purkaaksesi paineita viikolta.



Nyt moni teistä ihmettelee miten The One Thing -teoria liittyy harjoitteluun?! Avaanpa vähän ajatusmaailmaani. Itselläni selkeä heikkous CrossFit:ssa on voima verrattuna muihin fyysisiin ominaisuuksiin. Kestävyys on hyvällä mallilla johtuen vapaaottelutaustastani. Pystyn myös kaivautumaan syvälle kipuluolaan ja näin ollen vahvuuteni on keskipitkissä tai pitkissä wod:eissa. Minulla on myös muita fyysisiä osa-alueita, jotka luettelen heikkouksiin, mutta jos yksi pitää näistä valita, joka on ylitse muiden, selkeä vastaus on maksimivoima. Keskittymällä maksimivoiman parantamiseen, myös muut fyysiset heikkoudet vahvistuvat. Minun "One Thing" on siis maksimivoima. Parantamalla maksimivoimaani siirryn seuraavalle tasolle harjoittelussa ja parannan yleistä fyysistä valmiuttani. Maksimivoiman avulla parantuu myös räjähtävyyteni, joten saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla.



Helppo tapa kuvailla The One Thing teoriaa on dominoefekti. Kun saat sen kaikkein kriittisimmän palikan kaatumaan, muut seuraavat perässä melkein itsestään.

Moni CrossFit harrastaja yrittää mielestäni parantaa liian montaa osa-aluetta samanaikaisesti. Lopputuloksena saadaan sillisalaatti. CrossFit:ssä on paljon opittavaa ja usein parannettavaa on niin monella osa- alueella että on vaikea tietää mistä aloitaa. Varsinkin aloitteleville haaste saattaa tuntua ylitsepääsemättömälle. On handstandejä, painonnostoa, muscle-uppeja, doubleundereita ja vaikka mitä, mitä olisi siistiä osata. Kuntoakin pitäisi parantaa ja sikspäkki pitäisi saada esiin kesäksi. Kyykkykin on säälittävä. Tämä kaikki johtaa väistämättä vitutukseen ja syysmasennukseen.

Jostain on kuitenkin aloitettava, mikäli tuloksia haluaa. Vyyhti on iso, joten jostain täytyy löytää se pää mistä lähteä purkamaan sitä. Kaiken voi oppia, mutta kaikkea ei voi oppia kerrallaan. Niin se vaan yksinkertaisesti menee.

Mikäli et vielä tiedä mikä oma "One Thing" on, älä ole huolissasi. Onneksesi Basementissä on 9 kpl ammattitaitoista ja asiantuntevaa valmentajaa, jotka auttavat ilomielin. Nykäise hihasta ja kysy rohkeasti palautetta ja parannusehdotuksia. Sitä varten me siellä olemme.

Meidän tavoitteemme on tehdä tavallisista ihmisistä poikkeuksellisen kovakuntoisia. Siihen emme tosin pysty ilman teidän omaa sitoutumistanne tulla paremmiksi urheilijoiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti