perjantai 9. lokakuuta 2015

Sisu ja Psyykkinen kovuus




Sisu, psyykkinen kovuus tai mentaalinen vahvuus on aina kiehtonut minua. Jotkut syntyvät psyykkisesti kovina, toiset heikkompina. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Onnekseni psyykkisiä voimavaroja ja kovuutta pystyy kehittämään. Muuten olisin vieläkin pehmeä pullukka.

Psyykkinen kovuus on hieman vaikea määritellä. Jollekin sanasta psyykkinen kovuus tai Sisu tulee mieleen supersotilas joka selviää sotavankileiriltä ja karkaa juosten aavikon läpi ilman vettä turvaan kertoakseen maailmalle tarinansa. Toiselle määritelmästä voi tulla mieleen yksinhuoltaja joka selviää arjen askareista ja haasteista samalla tehden 60 tuntista työviikkoa tuodakseen ruokaa pöytään.

Itselläni kovuuden kehittäminen on alkanut jo hyvin nuorena. Menetin koko perheeni ennen kun olin täyttänyt 10v, joka tietenkin johti siihen että jouduin hieman kovettamaan itseäni. Jo silloin tajusin että psyykkinen kovuus on selviytymisehto tietyissä tilanteissa. Myös harrastusten ja työni kautta olen joutunut kehittää kovuuttani.

Tässä minun mielestä osuvimmat luonteenpiirteet sisulle ja kovuudelle:

1. Itsevarmuus ja usko omiin kykyihinsä
2. Kyky painaa läpi ja selvitä vastoinkäymisistä
3. Kyky sietää kipua
4. Halu ja päättäväisyys
5. Kyky hallita pelkonsa

Mikäli haluat kasvaa luonteeltasi periksiantamattomaksi ja kovaksi on syytä myös keskittyä psyykkiseen puoleen.

1. Itseluottamus

Mikäli haluat saavuttaa jotain elämässäsi, sinun tulee uskoa itseesi että voit saavuttaa sen mitä haluat. Sinun täytyy uskoa ja tietää että et tule vaan saavuttamaan haluamasi vaan että on vaan ajan kysymys koska saavutat sen.

Sinun on pystyttävä uskossasi läpi vaikeidenkin aikojen. Niitä tulee, voit olla varma. Tulee myös aikoja jolloin epäilevät ajatukset hiipivät pääsi sisälle. Ei ole väliä vaikka muut ympärilläsi ei usko tavoitteisiisi. Se on vaan ensimmäinen merkki siitä että kannattaa kenties vaihtaa ympärillä olevia ihmisiä ja ottaa tilalle sellaisia jotka tukevat tavoitettasi.

2. Kyky painaa läpi ja selvitä vastoinkäymisistä

Me kaikki kohtaamme vastoinkäymisiä jossain vaiheessa elämää. Joillekin niitä tulee useammin ja jotkut kohtaavat vaikeampia vastoinkäymisiä kun toiset. Kaikki kuitenkin kohtaa niitä ja resepti on yksinkertaisuudessaan sama kaikkiin vastoinkäymisiin.

Vastoinkäymisiä voi tulla monessa muodossa. Ne voi esiintyä loukkaantumisina, työ- tai perheasioissa, tai jopa sisältäpäin itsesi epäilyksen muodossa. Oli vastoinkäyminen mikä tahansa, sinun on voitettava se ja tehdä siitä standardi tulevaisuudelle. Sinun on tehtävä päätös että oli vastoinkäyminen mikä tahansa, aiot voittaa sen.

Sinun on nähtävä vastoinkäymiset vaan pieninä hidasteita tielläsi. Monesti juuri tämä ominaisuus on se mikä erottaa menestyjät epäonnistujista.

3. Kivunsietokyky

Jokainen yhteisössämme tietää mitä kipu on. Veikkaan myös että Basementeesit tietää paremmin kuin valtaosa väestöstä mitä todellinen kipu on. Kipu on kuitenkin väliaikaista. On samantekevää miten kovaa sattuu tai kuinka pitkään, ennemmin tai myöhemmin kipu menee ohi. Kipu ei tapa. Itseasiassa se on merkki siitä että vielä olet hengissä.


Kipu esiintyy monessa muodossa. Kipu voi olla fyysistä esim metconin aikana. Kipu voi esiintyä myös psyykkisessä väsymyksen muodossa tai kivun pelkona.

Meillä Basementissä kipu on arkipäivää. Kivunsietoa voi kasvattaa. Itseään voi kovettaa kivulle. Mitä useammin altistat itseäsi kivulle ja epämukavuudelle, sen paremmin kestät sitä. Tee kivunsiedosta taidetta. Harjoittele sitä ja opi hyväilemään kipua. Tulet huomaamaan edistystä myös elämän muissa osa-alueilla.

4. Halu ja päättäväisyys

Halu, päättäväisyys ja uhraus kulkevat käsi kädessä. Jos todella haluat saavuttaa jotakin, yleensä sinun on luovuttava jostain muusta. Niin se vaan toimii.

Kaikki ihmiset haluavat saavuttaa asioita elämässä. Kaikki haluavat menestyä. Harva meistä on kuitenkin valmis tekemään ne uhraukset mitä vaaditaan. Kilpaurheilija tietää että jos haluaa saavuttaa jotakin, ei samanaikaisesti pysty hillumaan kavereiden kanssa juhlimassa joka viikonloppu. Jos haluat laihtua, et samanaikaisesti pysty iltasin syömään sipsejä vaikka muut perheenjäsenet tekee niin. Mikäli haluat päästä kovaan kuntoon joudut ehkä luopumaan lempisarjasi katsomisesta iltasin ja priorisoit nukkumisen koska aamulla pitää juosta aamulenkki. Useimmiten joudut tinkimään mukavuudesta jotta voit saavuttaa jotain.

Kaikki on oikeastaan kyse siitä kuinka paljon sitä haluat. Kuinka paljon sitä OIKEASTI haluat. Mikäli haluat jotain tarpeeksi, olet valmis uhraamaan vähemmän tärkeitä asioita saadaksesi sen mitä haluat. Uskon siihen että kaiken voi saada mitä ikinä oikeasti haluaa. Kaikkea ei vaan voi saada samanaikaisesti.

5. Kyky hallita pelkonsa

Pelkoja on monenlaisia. On kuolemanpelkoa, loukkaantumisen pelkoa, epäonnistumisen pelkoa ja vaikka mitä. Kaikissa peloissa perusta on kuitenkin sama. Se on psyko- fysiologinen prosessi ja sitä voi oppia hallitsemaan.

Fysiologisesti pelko aiheuttaa kehossa adrenaliiniryöpyn joka tuntuu "perhosilta vatsassa". Tunteeseen voi liittyä myös pahanoloa, sykkeennousua ja voimattomuuden tunnetta yms. Tämän päivän yhteiskunnassa pelon kohtaaminen on niin harvinaista että moni meistä on melko kokematon pelon edessä. Adrenaliiniryöppy tuntuukin sen takia epämukavalta ja omituiselta joka pahimmassa tapauksessa johtaa lamaantumiseen ja paniikkiin.

Pelkoa voi kuitenkin oppia hallitsemaan. Ensimmäinen askel on ymmärtää pelkoa ja toistuvasti asettaa itsensä tilanteisiin missä joutuu pelkäämään. Minulle kamppailulajit ovat olleet hyvä oppikoulu jonka kautta pelon hallinta on kehittynyt. Myös seinäkiipeily on asettanut minut tilanteisiin missä joudun voittamaan pelkoni. Oikeastaan on samantekevää mikä laji tai tilanne on missä tunnet pelkoa, ole vaan rohkea ja aseta itsesi tilanteisiin missä joudut hieman jännittämään "mitähän tässä oikein käy". Tällä tavalla opit hallitsemaan sitä.

Monestihan pelko on kuitenkin vaan sitä että pelkäät jonkun epätodennäköisen tapahtuvan. Pelkäät esim tippumista korkealta vaikka seisot tukevasti jaloillasi tasasella alustalla. Tai pelkäät nolaavasi itsesi yleisön edessä vaikka suoriutus on täysin sama kun ilman yleisöä.

Pelon hallintaan on monia työkaluja. Niistä kuitenkin lisää jossain muussa postauksessa.


Kehitä fysiikkaasi mutta älä unohda kehittää psyykettäsi samassa suhteessa. Ole Suomalainen jolla on Sisua, äläkä valita pikkuasioista! Tee MetCon:sta psyykkinen harjoitus missä ruoskit itseäsi sisukkaampiin suorituksiin. Takaan että tulet huomaamaan positiivisia vaikutuksia!

Teksti on inspiroitunut ja osittain referoitu T-Nationin  Matt Kroc:n kirjoittamasta artikelista Five tools of mental strength aka balls

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti